- HIUSHISTORIAA -
Asiakkaat usein kysyvät, miksi miehillä on aina lyhyt tukka. Miksi se leikataan niin kuin se leikataan eli päältä se on pidempi ja sivuilta lyhyempi?
Koska minulla ei ole ollut antaa tarkkaa vastausta, alkoi itseänikin mietityttää tämä asia. Ja koska rakastan nippelitietoa ja historian suhteen olen aivan täysi nörtti, päätin myös ottaa selvää asioista.
Tajusin samalla, että hiusalaa opiskellessani hiustenlaiton historiasta ei juuri puhuttu. Nämä asiat eivät kai ilmeisesti ole niin kiinnostaneet historian tutkijoita, joten koulullanikaan ei näistä asioista juuri ollut materiaalia. Mutta kyllä internetin syövereistä löytyi ihan kattavaakin tietoa.
Jos kerron alkuun ensin hieman omaa hiushistoriaani ja miten itse niistä aikoinani kiinnostuin.
Olin hyvinkin nuori, kun äitini vei minut ja veljeni ensimmäisen kerran parturi-kampaajalle. Lapsena hiusten hoito ei ollut ehkä heti mielessä, joten äitini suosi minulla hyvin lyhyttä polkkatukkaa ja veljelläni konesiiliä. Koska minä en harjannut hiuksiani, saivat takkupesät lähteä ja veljelläni piti olla lyhyt, mutta kumminkin, että tarvittaessa hiuksista sai kiinni (ja ei, meillä ei harrastettu tukistamista lastenkasvatuksessa, älkää huoliko).
Ala-asteella hiukseni olivat kaikkea lyhyestä polkasta aina hartian mittaan asti. Luonnostaan minulla on ruskeat hiukset, eikä äiti antanut värjätä niitä, vaikka kovasti kuudennella luokalla olisin halunnut. Haaveilin samalla myös rastoista ja pikku leteistä, mihin äitini ei luonnollisestikaan suostunut.
Ylä-asteella löysin punkmusiikin ja sen myötä villit hiustyylit, lävistykset ja tarkoituksellisen melankolisuuden. Tuona aikoina haaveilin pinkeistä tai vihreistä hiuksista, mutta värjäys vielä vähän arvelutti äitini mieltä. Irokeesiin ei edes oma rohkeuteni riittänyt. Jotain säväyttävää ruskeille pitkille hiuksilleni kumminkin piti tehdä, joten värjäsin hiukseni mustiksi, minkä äiti ihmeen kaupalla salli. Se oli kumminkin suhteellisen lähellä omaa väriäni, joten se ei ehkä hänelle tuntunut niin radikaalilta toimenpiteeltä. Ja mustat hiukset sitten tietysti tupeerattiin valtavaksi ampiaispesäksi päälaelle. Kemian luokassa minä ja ystäväni emme saaneet mennä lähellekään kaasupulloja, sillä opettaja pelkäsi hiustemme leimahtavan liekkeihin siitä lakan määrästä. Emme voineet olla ylpeämpiä vaarallisen kapinallisista hiuksistamme.
Olen suosinut siitä lähtien hiuksissani mustaa väriä. Vaihtelevalla menestyksellä olen kokeillut välillä muitakin värejä, mutta palannut siihen aina. Mallit ovat olleet lähinnä lyhyitä tai polkkapituisia. Otsatukka on myös sitkeästi pysynyt menossa mukana. Nyt olen jälleen saanut kasvatettua hiukseni pitkiksi ja luulen, että tässä viihdyn hyvin jonkin aikaa.
Mutta siinä oli tarpeeksi minusta ja reuhkastani. Mites sitten se historia?
Hiukset ovat ainakin minulle ollut kautta elämäni yksi tärkein itsensä ilmaisun keino. Etenkin nuorempana, kun ei vielä voinut samalla tavalla päättää ulkonäöstään, eikä edes tiennyt, miltä haluaisi muiden silmissä näyttää. Yläasteella halusin esimerkiksi viestittää selvästi hiusteni kautta, minkä laista musiikkia kuuntelin.
Näin on ollut myös ihmiskunnan historiassa. Hiuksilla on osoitettu selkeästi, mihin ryhmään, kastiin tai asemaan kukakin on kuulunut. Hyvänä esimerkkinä tästä toimivat faaraot, joilla oli hyvinkin omaleimainen hiustyyli, mihin kellään tavallisella tallaajalla ei ollut varaa.
Munkeilla on myös aina ollut selkeä hiustyyli, joka kertoo heti ensi vilkaisulla, mihin asemaan tai ammattiin he kuuluvat.
Hiusten symbolinen arvo oli myös tuona aikana hieman erilainen. Hiuksettomuus tai hiusten lyhyeksi kyniminen oli nöyryyttävää, ja monesti kieli siitä, että henkilö oli todennäköisesti orja tai vanki. Nykyään lyhyet hiukset mielletään helposti voimaan ja vapauteen. Sotilailla nähdään pelkästään hyvin lyhyitä hiuksia ja monet naiset ajavat hiuksensa pois halutessaan irrottautua yhteiskunnan asettamista ulkonäkökahleista.
Juuri egyptiläisten kautta olemme saaneet ensimmäisiä merkkejä siitä, minkälaista hiusten hoito ja laittaminen on muinaisessa historiassa ollut. Heidän kauneuskäsityksiinsä kuului paksut ja graafiset mustat hiukset erilaisten kultakoristeiden kera. Tämä illuusio syntyi parhaiten peruukkien ja lisäkkeiden avulla ja moni ylhäinen henkilö ajoikin oikeat hiuksensa lähes kaljuksi. Kansan eteen ei tietysti koskaan menty hiuksettomana, mutta voin uskoa, että faaraoiden hiukset olivat varmasti kuuma juoruilun aihe siihen aikaan.
Myös suippo leukaparta kuului eliitin tyyliin. Jos parta ei kasvanut, suosittiin kultaista tekopartaa leualla, mikä kelpasi välillä myös naisillekin koristeeksi.
Myös kelttisoturit ja viikingit olivat ahkeria hiustenkäsittelijöitä. Pitkä tukka hulmusi niin naisilla kuin miehilläkin, partaa tietysti unohtamatta. Soturit vaalensivat tukkaansa erilaisten kasvien avulla tai auringon valolla, sillä vitivalkoisen tukan ajateltiin pelottavan vastustajia.
Pitkä tukka tuotti myös välillä hieman käytännön ongelmia. Se tarttui joka paikkaan, oli silmillä ja siitä oli liian helppo vastustajan ottaa kiinni. Niinpä etenkin soturi kampasi ja letitti hiuksensa taidokkaasti taakse, jotta tarttuminen oli vaikeampaa. Myöhemmin on arveltu, että leteistä tuli myös merkityksellisempiä: korkea-arvoisella viikinkisoturilla oli useampi ja monimutkaisempi lettimäärä hiuksissaan kuin vaikka vasta-alkajalla.
Parta oli viikingeille suuressa arvossa. Se letitettiin myös taidokkaasti hiuksiin sopiviksi.
Vasta kun kristinusko alkoi tehdä kunnolla jalansijaa, alkoi samalla myös muotoutua käsitys miesten ja naisten eroavaisista hiuksista. Ero ei ollut kovin radikaali, mutta miehillä täytyi olla hieman lyhyemmät hiukset kuin naisilla.
Tosin antiikin Roomassa miehet olivat jo alkaneet leikata hiuksiaan täysin lyhyeksi 100 eaa, mutta se ei toistaiseksi levinnyt muoti-ilmiöksi muualle.
Vielä Keski-ajalla aina Renessanssiaikaan asti miehillä oli pitkä ja koristeellinen tukka. Se joko kiharrettiin tai sitten suosittiin peruukkeja ja lisäkkeitä. Työväenluokan ihmisillä tukka oli vaatimattomampi, mutta silti pitkä, joka solmittiin löysälle poninhännälle niskaan. Myös yleistyneistä hatuista tuli tärkeä osa hiusmuotia.
Papit suosivat jo 1000-luvun alusta lähtien täysin lyhyttä hiustyyliä. Itseasiassa heiltä kiellettiin hiukset kokonaan ja jonkin verran käytäntö levisi muihinkin ammattiryhmiin.
Partojen suosio säilyi miehillä myös läpi keskiajan ja varsinaiset parturiliikkeet yleistyivät.
Keski-ajan päätyttyä ja uuden ajan koittaessa hiusmuoti hieman vapautui. Hiukset olivat edelleen pitkät, mutta monimutkaiset kiharat saivat jäädä.
Peilit olivat yleistyneet jokaisessa kodissa, jonka arvellaan myös vaikuttaneen siihen, että hiukset saivat olla nyt enemmän käytännöllisemmät ja siistimmät.
1800-luvulla miehet innostuivat viiksistä ja pulisongeista, joten niitä alettiin suosia hiusten ohella.
Aina 1900-luvulle saakka miehillä oli pitkä tai puolipitkä tukka, joka keikkui menossa mukana löysällä palmikolla.
Parrat lyhenivät hieman uudella ajalla ja olivat siistimpiä. Lyhyt leukaparta oli suosiossa. Parranajo yleistyi viimeistään, kun vaihdettavat partaterät keksittiin.
Ensimmäinen maailmansota muutti miesten hiustyyliä radikaalisti ja sen vaikutusta saamme nähdä vielä tänäkin päivänä.
Etenkin länsimaissa yleistyi sodan myötä tyyli, jossa miehellä korvat, niska ja otsa ovat paljaat. Partaa ei pidetty ja sen ajamisesta huolehdittiin rintamalla asti. Viimeistään Toinen maailmansota sinetöi tämän tyylin ja se onkin tällä hetkellä länsimaissa kaikista suosituin miesten hiusmalli.
Sotien loputtua kasvanut pop-kulttuuri on sittemmin ravisuttanut tiukkaa sotilastyyliä ja tuonut uusia tyylisuuntauksia.
1950-luvun Elvis toi sotilastyyliin prameutta ja loistoa. Miehetkin saivat jälleen laittaa tukkaansa ja hiukset saivatkin päältä kasvaa nyt pidemmiksi. Erilaiset vahat ja geelit yleistyivät sekä myös erilaiset shampoot ja saippuat.
1960-70 –luvulla Beatles ja hipit toivat hetkeksi pitkät hiukset takaisin miehille, mikä aiheutti paheksuntaa sodan ajan kasvateille, jotka mielsivät korvan yli tulevat kutrit naiselliseksi.
Aika suosi myös jälleen partaa ja hipit antoivatkin partojensa kasvaa pitkiksi.
2000-luvulla täysparta on kasvattanut suosiotaan ja etenkin rock –ja hevimusiikissa parta on erittäin suosittu.
Tähän päivään asti hiustyylit niin miehillä kuin naisillakin ovat vaihdelleet pitkälti vuosikymmenien mukaan. Välillä luodaan täysin uutta, mutta suurimmaksi osaksi trendit kiertävät kehää ja palaavat aina takaisin kukin vuorollaan.
Parturit ja muut hiusalan ammattilaiset ovat nykyään enemmän taiteilijoita ja suunnan näyttäjiä, kun vain pakollisen pahan tekijöitä, niin kuin keskiajalla tuppasi olemaan.
Pahimmassa tapauksessa parturi saattoi olla samaan aikaan sairaanhoitaja tai hammaslääkäri. Vasta kirurgian yleistyessä saivat parturit vihdoin keskittyä lähinnä vain hiuksiin ja partaan. Tietysti hyvästä hinnasta kun sovittiin, saattoi jokunen parturi vielä olla avoin sivubisneksille.
Hyvää helmikuuta kaikille kanssapartureille! Muistakaa, että myös te olette yksi pala tässä ihmiskunnan hiushistoriassa.